28. marraskuuta 2011

Miehisyyden katoaminen

Miehen ikääntyminen alkaa selkeästi 40 vuoden jälkeen. Se on pitkäkestoisempi prosessi kuin naisilla (siis hormonituotannon kannalta). Ikääntymiseen kuuluu normaalina muutoksina mieshormonin eli testosteronin väheneminen. Miten sen väheneminen sitten näkyy, on yksilöllistä.

Ikääntymiseen liittyy tyypillisesti erilaisia muutoksia ja ne aiheuttavat ns. ikääntymisoireita. Tällaisia ovat esim. hikoilu, keskittymisvaikeudet, nivel- ja lihassäryt, unihäiriöt, väsymys, sukupuolisen halukkuuden väheneminen, erektioiden harveneminen ja masentuneisuus. Joidenkin kohdalla näiden oireiden takana on selkeästi testosteronin väheneminen.

Mitä sitten voisi tehdä, jotta testosteroni ei vähenisi. Vaikka väheneminen on luonnollista, ei kannata todeta, että mitään ei ole tehtävissä. Seuraaviin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota: liiallinen alkoholin käyttö, liikalihavuus (etenkin vyötärölihavuus), riittävä eläinperäisen rasvan nauttiminen (siis voita), kuntosaliharjoittelu (etenkin suuret lihasryhmät, kuten jalat), riittävä uni (etenkin yöllä) ja stressin vähentäminen ja yleensäkin rentoutuminen.

Tässä näin aluksi muutamia ideoita miehisyyden säilyttämiseksi. Jokaisesta mainitusta asiasta voisi kirjoittaa huomattavasti enemmänkin. Näillä pääsee kuitenkin alkuun ja hidastamaan vanhenemisen tuomia negatiivisiä muutoksia. Sinänsä vanheneminen on luonnollista, mutta se on mukavampi tehdä hyvässä kunnossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti